Taas on aika vierähtänyt ja on aika kirjoittaa uudessa kolumnissa Tallaajien mielipiteitä sekä kuulumisia uuden kauden alla. Viime kausi päättyi riemukkaasti tallaajien voittoon ja sarjanousuun ylemmälle sarjatasolle. Uusi kausihan pyörähtikin jo käyntiin cupottelulla, josta toki tuli tappaio. Mutta Tallaajat panostaakin enemmän sarja otteluihin.

Tallaajat on saanut juhlia rauhassa, joten isompi mestaruuskrapula on koettu ja nyt palattu työn ääreen eli keskitytty pelaamiseen. On alettu luomaan kunto sekä kestävyys pohjaa sarjaa varten. Lisäksi joukkue on värvännyt useita, koviakin joskin myös nimekkäitä vahvistuksia riveihin. Lisäksi on nuorisojoukkue tuonut vasta yhden kehityskelpoisen pelaajan riviin. Tallaajathan on siis mennyt eteenpäin, muutenkin kuin pelaajiston osalta... Tallaajat on virallisesti ottanut käyttöön uudistetun joukkue organisaation jotka kosstu taustahenkilöistä joilla voidaan kasvattaa ja kehittää joukkuetta. Toinen merkittä muutos on ottaa kahden joukkueen ohjelma käyttöön - parhaat pelaajat pelaa vain sarjaotelut ja heikommat ystävyys otelut saaden kehitystä otteisiin. Tähän ryhmään kuuluu nostettavat juniorit sekä sarjaotteluiden vaihtomiehet kuin loukkaantumisten jälkeen palaavat pelaajat.

Tuleva kausi on tallaajille varmaan huomattavasti tiukempi, eli ei yhtä voiton marssi tule olemaan. mutta hyvä olisi saada sarjaan jännitystäkin. tallaajilla on kitenkin tiukkoja otteluita luvassa, tiukkoja vääntöjä seka taistelua pisteistä. Vaikka sarja onkin kova, ja katsoo joukkue ranking sijoituksia niin kaikki vastustajat ei ole niin ylivoimaisia.Vaikka vastustustajilla on useita tasokkaan kovia pelaajia, niin yleisesti joukkueet ovat tasaisia... paitsi kärkikaksikko. Toisaalta alussahan on tietyt yllätys saumat, joten tallaajat koittaa esittää vaarallisuutensa heti kauden alussa. Tallaajien johtohan on ilmaissut ihan selkeät tavoitteet tulevalle kaudelle - 1) suora sarjassa  2) tavoite sijoille 4-6

Tulevan kauden joukkue

Tallaajat on nimennyt joukkueen tulevalle sarjaotteluihin, ja nimet on alustavasti seuraavat. valintoihin on vaikuttaaneet harjoitus ottelut, kunto ja miten on yleisesti pärjännyt! (suluissa varamiehet)

* Maalivahti: Denis Eudes (Julio Urrutia)

* Puolustaja:  Abel Longo, Ibrahim Tapku, Dragomir Raducanu, Ziya Apak  (Srecko Rajhenfater)

* Keskikenttä: Atatuallpa Revollo, Gunduz Nart (loukkaantunut, odotetaan pian kentälle), Gerald Peter, Pekka Saarnivaara  (Juan Esteban Bello, Matti Nordgren)

* Hyökkääjät: Hulusi Rusdi, Jesus Catedra (Hamza Tangen)

Muut pelaajat jotka on heikommit menestyneet hakee vauhti harjoituksista ja ystävyys otteluista. parhaat pääsee taistelemaan paikasta sarjaryhmään, tähän kuuluu siis junioreista nostetut sekä sarja ryhmän vaihto pelaajat.